Perustietoa traumoista

Trauma-sanaa on alun perin käytetty liittyen fyysisiin traumoihin, josta se on myöhemmin laajentunut koskemaan myös psyykkisiä traumoja. Nykyään sitä käytetään arkikielessä vähän liiankin arkisesti. Voi olla käsitys, että trauma on vaan jonkin suuren ja mullistavan yksittäisen tapahtuman tulema. Kuitenkin traumoja voi syntyä myös esimerkiksi pienempien pitkään jatkuneiden asioiden tai vaille jäämisen seurauksena. Traumaa ei siis aiheuta aina jokin teko, vaan niitä voi aiheutua myös tekemättä jättämisestä, kuten läheisyyden ja hellyyden puutteesta. Traumat ovat siitä hankalia, että ne usein piiloutuvat, sekä myöskin kertautuvat vuosien myötä, sekä siirtyvät sukupolvelta toiselle.

Ajattelen, että traumat ovat kaikista suurin kansanterveydellinen ongelma maailmassamme. Traumoilla on taipumus piiloutua ihmiseltä itseltään ja ilmentyä erilaisina psyykkisinä sekä fyysisinä oireina. Hyvin usein vuosia jatkuneen lääkärikierteen taustalla on traumat.

Mikä trauma sanan merkitys on sinulle? Oletko sinä tai joku läheisesi kohdannut traumaattisen tapahtuman elämäsi aikana?

Moduuli 1: Ihminen on kokonaisuus

Julkaistu 07.04.2021

Jokainen ihminen on kokonaisuus, johon kuuluu keho, mieli sekä tunteet.

Moduuli 2: I ja II tyypin traumat

Julkaistu 09.04.2021

Kuinka I ja II tyypin traumat eroavat toisistaan

Moduuli 3: PTSD - Post traumaattinen stressireaktio

Julkaistu 27.11.2021

Kun jokin tapahtuma ylittää ihmisen sietokyvyn niin, että tapahtumaa on lähes mahdoton sisällyttää omaan elämäntarinaansa, voi kehittyä Post traumaattinen stressireaktio.

Moduuli 4: Sietoikkuna

Julkaistu 27.11.2021

Sietoikkunan keskellä on mukavuusalue, jossa meillä on hyvä ja rauhallinen olo.

Moduuli 5: Traumatriggerit

Julkaistu 27.11.2021

Trauma triggerit ovat asioita, jotka muistuttavat meitä koetusta traumasta. Ne voivat olla hyvin arkisia tilanteita, tai esimerkiksi makuja, tuoksuja tai ääniä.

Moduuli 6: Itsemyötätunto

Julkaistu 27.11.2021

Itsemyötätunto on eri asia kuin itsesääli, johon se helposti usein sekoitetaan. Itsemyötätunto on rakentava tunne, jonka avulla voi helpommin päästä yli vaikeista hetkistä.

Moduuli 7: Turvapaikka harjoitus

Julkaistu 27.11.2021

Tätä harjoitusta voit hyödyntää aina silloin, jos sinulla on jostain syystä epämukava tai turvaton olo.

Moduuli 8: Perhostaputus

Julkaistu 27.11.2021

Perhostaputus harjoitus on hyvä keino rauhoittaa omaa kehoa ja mieltä.

Meditaatio uskomuksista

Julkaistu 17.01.2022

Lapsuuden kokemusten perusteella meille voi syntyä syvään juurtuneita uskomuksia. Ne vaikuttavat siihen kuinka näämme maailman ja muut ihmiset sekä kuinka koemme itsemme.

Sukupolven yli siirtyvä trauma

Julkaistu 10.02.2022

Oletko koskaan ajatellut, että mukanasi saattaa kulkea käsittelemättömiä taakkoja ja traumoja vanhemmilta tai isovanhemmilta?

Lapsuuden ajan haitallisten kokemusten vaikutus

Julkaistu 02.09.2022

Vaikutus voi olla aikuisuudessa mm ylipainoa, masennusta ja muita mielenterveyden pulmia. Vaikutukset ulottuvat myös fysiologisiim vakaviin sairauksiin, kuten syöpään ja sydänsairauksiin.

Joogaharjoitus

Julkaistu 02.09.2022

Pienikin kehonhuoltohetki voi rauhoittaa myös mieltä ja laskea stressitasoa.

Moduuli 9: Loppupuhe

Julkaistu 27.11.2021

Tässä oli kooste traumoista, sekä muutamia harjoitteita. Toivon sydämestäni, että näistä oli sinulle tai läheisillesi hyötyä.

Perustietoa traumoista

Vain 59,00€ / 6kk (sis. alv. 24%)

Mikäli sinulla on jo tunnus kirjaudu ensin sisään. Muussa tapauksessa sinulle luodaan tili tilauksen yhteydessä ja saat väliaikaisen salasanan sähköpostiisi.